TERVETULOA KEITTIÖN PUOLELLE

lauantai 7. toukokuuta 2011

Camillan raparperitorttu.


Torttupohja:
4 munaa
4 dl sokeria
3 dl vettä
4 tl leivinjauhetta
6 dl vehnäjauhoa
raparperipaloja

Munat ja sokeri vaahdotetaan.
Lisätään jauho-leivinjauheseos ja vesi vuorotellen muutamassa erässä.
Levitetään taikina uunipellille.
Ripotelleen raparperipalat tasaisesti.
Paistetaan 200 asteen lämmössä 20-25 minuuttia, melkein valmiiksi.

Levitetään päälle kuorrutus:
2 munaa
2 dl sokeria
3 dl kookoshiutaleita
6 rkl voita sulatettuna
4 tl vaniljasokeria
Paistetaan kunnes on kullanvärinen, ei siis enää kauaa.

Parhaimmillaan seuraavana päivänä.
Raparperin sijasta voi käyttää myös puolukkaa. Sopii tuollaisten happamien kanssa, koska ohjeessa on paljon sokeria. Rasvaa sensijaan on vain mausteeksi.

Koska raparperi jo alkaa kasvaa, muistin tämän herkullisen ohjeen, jonka sain viime kesänä ystävältäni.

7 kommenttia:

  1. Ihania purkkeja sinulla tuossa kuvassa! Reseptikin varmaan hyvä.

    VastaaPoista
  2. Paula. Purkit ovat 90-luvun kirppariostoksia. Oikeanpuoleisen löysi muistaakseni tyttäreni. Keräilin noita peltipurkkeja vähän aikaa mutta tilanpuutteesta johtuen piti lopettaa.
    Tuota reseptiä kannattaa ainakin kerran kokeilla. Ei kaipaa mitään vaniljakastiketta lisäksi, niin herkkua se on.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä raparperitortun ohjeesta. Minäpä kokeilen tätä tänään.

    VastaaPoista
  4. Kävipä niin, ettei kaapissa ollutkaan kookoshiutaleita, joten tein pohjasta keikauskakun pohjan. Tuli tosi hyvä ja oli helppo levittää fariinisokerin, raparperien ja mansikoiden päälle. Kiitokset hyvästä ohjeesta.

    VastaaPoista
  5. Ihana ohje, tätä kokeillaan, kun vaan raparperit kasvaa, mulla on vielä niin pienenä.
    Nuo purkit on kauniita, kerään satunnaisesti joskus purkkeja :)

    VastaaPoista
  6. Tuulikki. Kiva, että onnistui keikauttamalla :)Vielä on kesä onneksi edessä ja ohjetta voi kokeilla sen kookoksenkin kanssa.

    Seijastiina. Herkkuhetkiä sinulle sinne mökille :)

    VastaaPoista
  7. Tänään leivoin itsekin tämän tortun. Sain vaihdettua peltipurkkikuvan oikeaan leivonnaiseen :)

    VastaaPoista