TERVETULOA KEITTIÖN PUOLELLE

lauantai 10. marraskuuta 2012

Stifado.


1 kg naudanpaistia
4 rkl oliiviöljyä
2-3 tl suolaa
1 kg pikkusipuleita (stifado- tai salottisipulia)
3-4 valkosipulin kynttä
2 dl vettä
0,5 dl viinietikkaa tai sitruunan mehua
3 dl punaviiniä
1 tlk tomaattimurskaa
2-3 murskattua laakerinlehteä
1-2 kanelitankoa

Leikkaa naudanpaisti kookkaiksi kuutioiksi. Kuori ja lohko sipulit.
Ruskista lihapalat paistinpannulla kuumassa öljyssä pienissä erissä. Mausta palat suolalla ruskistamisen jälkeen.
Lado lihapalat ja sipulit kerroksittain pataan.
Sekoita vesi, viinietikka, punaviini ja tomaattimurska keskenään. Kaada ainesten päälle pataan. Lisää mausteiksi murskattua laakerinlehteä ja kanelitanko.
Hauduta stifadoa kannen alla liedellä tai uunissa 175 asteessa 2-3 tuntia. Tarjoa perunoiden kanssa.

Ihastuin tähän ruokaan joskus kauan sitten Kreetalla. Ohje oli tänä syksynä paikallislehdessä ja innostuin kokeilemaan. En käyttänyt punaviiniä.
Valmistus oli helppoa ja ruoka onnistui hyvin. Kaipasin kuitenkin makeutta. Muissa ohjeissa sokeria olikin lisätty. http://www.kreikanystavat.fi/stifado.html
                      http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/26253-stifado
Tuossa kaksi linkkiä, joihin kannattaa tutustua.